Showmanship on yksinkertaisimmin selitettynä hevosen esittäjän arvosteluluokka, luokassa siis arvioidaan se, miten esittäjä hevosensa esittää ja voittajaksi selviää se osallistuja, joka saa tuotua hevosen parhaat puolet esiin. Suomennosta showmanshipille on vähän vaikeata keksiä ja kaikki yritelmäni ovat olleet varsin kömpelöitä. Joka tapauksessa sitä voi verrata sanaan horsemanship, hevosmiestaito, nyt puhutaan siis esittämisen taidosta.
Showmanship-luokissa jokainen osallistujapari esittää hiekkakentällä tietyn ohjelman, joka sisältää pysähdyksen arvostelua varten (setting up), käyntiä, ravia, peruutusta, mahdollisesti myös takaosankäännöksen. Ohjelma kestää ehkä muutaman minuutin. Ohjelma julkaistaan ennen luokan alkua ja jokainen osallistuja suorittaa saman ohjelman. Hevonen esitetään riimussa, riimunvarren ketju voi mennä leuan alta tai mahdollisesti myös kuonon päältä, mutta hevosen suussa ei saa olla mitään. Raippaa ei esittäjä saa pitää mukanaan eikä hän muutenkaan saa koskea hevoseen ohjelman aikana.
Arvosteluperusteet ovat seuraavat (vaihtelevat reaalimaailmassa hieman järjestöittäin):
Showmanship-ohjelmien ehkä vaikein osa on hevosen pysäyttäminen ja asettelu haluttuun asentoon eli setting up. Hevosen tulee saada seisomaan täysin tasajaloin, ei siis meikäläisten näyttelyiden tyyliin niin että tuomarin puolen jalkapari on "auki". Hevosen kaulan ja pään tulee olla normaalissa asennossa eli päätä ei tule pitää ylhäällä. Monilla showmanship-hevosilla näkee varsin matalaa pään asentoa. Tämä johtunee siitä, että laji on melko tiukasti sidoksissa westerniin, jossa varsinkin pleasure-luokissa hevosten päät roikkuvat suomalaisen silmin melkein maassa. Tähän asetteluun ei saa mennä kauaa, pari-kolme liikettä ainoastaan, maksimissaan ehkä viisi, ajassa mitattuna niin noin viisi sekuntia ja sitten hevosen tulisi olla "asennossa" ilman että esittäjä tosiaan koskettaa hevosta mitenkään. Kerran aseteltuna hevosen tulee seistä paikoillaan katse eteenpäin vaikka esittäjä liikkuisi puolelta toiselle. Esittäjä ei koskaan saa seistä hevosen ja tuomarin välissä, joten tuomarin kierrellessä ja tarkastellessa hevosta on esittäjän siirryttävä.
Ohjelma täytyy suorittaa myös varsin tarkasti: jos paikoiltaan täytyy lähteä ohjelman mukaan lähteä raviin, raviin tulee lähteä heti eikä vasta kolmen käyntiaskeleen jälkeen. Myös käännöksien, suorien linjojen ja peruutusten tulee olla täsmällisiä. Ohjelma ei ole missään nimessä pitkä, joten virheitä ei juuri voi paikkailla. Ja showmanship-tuomarit ovat tarkkoja, he haluavat nähdä mahdollisimman täsmällisesti esitetyn hevosen.
Hevosen tulee olla varsin puhdas ja kaikin puolin siistissä kunnossa. Tuomarit voivat halutessaan koskettaa arvosteltavaa hevosta ja hyvää sijoitusta ei tule, jos hevosesta jää valkoiseen hanskaan pölyä tai likaa! Valkoisten merkkien tulee erityisesti olla esimerkillisen puhtaita. Jos hevonen on klipattu, klippausjäljen tulee olla siistiä ja tasaista joka suunnasta. Sama koskee myös palmikointia tai mitä harjalle ja hännälle ikinä onkaan tehty siistin vaikutelman aikaansaamiseksi. Palmikointi ei suinkaan ole pakollista, mutta harjan on silti oltava siisti kaikin puolin. Mitään koristeita, nauhoja tms. ei harjassa tai hännässä saa olla, riimut sen sijaan usein on koristeltu hopealla.
Myös esittäjän itsensä on oltava pukeutunut siisteihin, ehjiin ja hyvin istuviin vaatteisiin. Löysät, roikkuvat vaatteet eivät kuulu showmanship-kehään. Monesti esittäjillä on varsin näyttäviä vaatteita: paljetteja, kuviokuoseja ja muuta sen sellaista, mutta mikään ei estä osallistumasta kisoihin siisteissä farkuissa ja väriltään yhteensopivassa paitapuserossa. Näitäkin näkee kyllä ja mikä ettei: onhan kyse kuitenkin western-henkisestä tapahtumasta ja esittäjän asuun kuuluu erottamattomana osana myös stetson. Mutta oli vaateparsi mikä hyvänsä, siisti sen on oltava.
Tässä siis arvostelun peruspilarit. Lopullisesti voittajan ratkaisee monen hyvän joukosta täsmällisyys, yksityiskohdat ja ns. show attitude, asenne joka saa esittäjän erottumaan joukosta.
Koska hevosen rakennetta ei arvostella mitenkään ja muutenkin vain esittäjä on arvostelun kohteena, voi hyvin äkkiä kuvitella, että millä tahansa siististi laitetulla hevosella kannattaa showmanship-kisoihin osallistua. Ihan näin asia ei kuitenkaan ole, menestyäkseen lajissa myös hevosen tulee olla siihen soveltuva.
Ensinnäkin esittäjän ja hevosen välillä on oltava hyvä suhde, niin että hevonen reagoi halukkaasti ja tottelevaisesti, vaikka ainoa kommunikointiväline on riimu ja esittäjän kehonkieli. Hevosen tulee olla tietysti rauhallinen ja hyväluonteinen, mutta laiskat hevoset eivät lajissa pärjää. Kuten aiemmin sanottiin, hevosen pitää reagoida hyvin nopeasti pyyntöihin, sijoitus laskee jos esittäjä joutuu nykimään hevosta liikkeelle lähdettäessä. Kovin hermostunutkaan hevonen ei ole hyvä, sen on siedettävä joskus melko pitkiäkin seisoskelutuokioita lähes hievahtamatta.
Rodulla ei sinänsä ole väliä showmanshipissä, Yhdysvalloissa tietysti näkee paljon quartereita ja muita halter-luokkien hevosia, sillä vaikka kyse onkin kahdesta eri lajista, molemmissa hevonen tekee samat asiat, toisessa siitä arvostellaan rakenne, toisessa taas esittäjä ja hänen taitonsa. Teoriassa myös varsat voisivat osallistua showmanship-luokkiin, mutta käytännössä epäilen, että tapahtuuko näin. Varsoille ja nuorille hevosille paikoillaan seisoskelu ja pilkuntarkka totteleminen eivät ole aina niitä itsestään selviä asioita, vanhempi ja rauhallisempi konkari peittoaa nuoremmat kuumapäät showmanshipissä hyvin nopeasti.
Showmanship on virtuaalimaailmassa likimain tuntematon laji, en kai minä siitä muuten olisi esittelyä kirjoittanutkaan. Se ei kuulu WRJ:n lajilistaan lainkaan, mutta eipä tuota Suomessa kisata muutenkaan, joten ei ihme jos laji on tuntematon. Itse en kyllä panisi lainkaan pahakseni vaikka WRJ tämän ottaisi siipiensä alle. Arvonta sopii tähänkin lajiin yhtä hyvin kuin muihinkin, koska hevosen rakenteeseen ei puututa. Reaalimaailmassa showmanship-luokat jaetaan esittäjän iän mukaan, mikä tietysti on loogista, kun esittäjän mukaan menee arvostelukin. Se että kannattaako virtuaalimaailmassa lähteä jakamaan luokkia esittäjän iän mukaan on vähän kyseenalaista, varsinkaan kun harvemmalla on kovin tarkkoja tietoja siitä, minkä ikäistä porukkaa täällä loppujen lopuksi liikkuu ja kuinka paljon. Täyttyykö joku luokka päivässä ja jääkö joku toinen luokka täysin tyhjäksi? Yli 18- ja alle 18-vuotiaiden luokkia näkee reaalimaailmassa, mutta virtuaalimaailman ikäjakaumalla yli 18-vuotiaiden luokassa olisi kroonisesti yhtä tyhjää kuin alle 18-vuotiaiden luokassa täyttä. Ehkä kannattava olisi jokin seuraavantyylinen jako: 12-vuotiaat ja nuoremmat, 13-14-vuotiaat, 15-16-vuotiaat ja 17-vuotiaat ja vanhemmat. Tämä tosin on vain yksi ehdotus ja jokin toinen jako voi olla parempi.
Showmanshipin periaate eli esittäjän, ei suinkaan hevosen arvostelu voi tehdä lajista vähän hankalan virtuaalimaailmassa. Täällä on pääpaino hevosen kisaamisella ja menestymisellä ja harvempi miettii omaa menestystään muuten kuin ratsastajakohtaisien rankingien muodossa. Tuskin kuitenkaan on ihan mahdoton ajatus että me ihmisetkin kilpailisimme keskenämme, hevosten avustuksella tosin.