Virginian virtuaalinen kotisivu

Virtuaalimaailman realistisuus

julkaistu Vippoksessa 9/05

Virtuaalinen hevosharrastus nojaa realistisille kulmakiville – vai nojaako? Mikseivät arabit saa osallistua raveihin, mutta GP-tason koululuokkiin kyllä? Kuinka moni ratsastaja osallistuu kilpailuihin, joiden vaatimustaso ylittää hänen realistiset taidot moninkertaisesti? Onko virtuaalimaailmassa mitään järkeä, jos realistisesti ajatellaan?

Virtuaalinen hevosmaailma on mielikuvituksen valtakuntaa ja periaatteessa täällä on kaikki mahdollista. Käytännössä ihan kaikki ei kuitenkaan ole sallittua, virtuaalimaailmamme pelaa hyvinkin pitkälle reaalimaailman sääntöjen mukaan. Virtuaalihevosilla on neljä jalkaa, pää ja häntä, ne asuvat talleissa, niillä kilpaillaan reaalimaailman lajeissa, ne ovat roduiltaan samoja kuin reaalimaailman vastineensa. Realistisuus on yleisesti varsin tavoiteltu piirre virtuaalimaailmassa, sen tietää siitä haukkuryöpystä minkä puolitoista metriä hyppäävä shetlanninponi tai raveihin osallistuva arabi saa aikaiseksi foorumeissa. Monet ovat sitä mieltä, että kyllä olisi tuollaisissa tapauksissa virtuaalikirveellä töitä, mutta ovatko nämä toisia epärealistisiksi haukkuvat virtuaalihevostelijat itse yhtään sen parempia? Kestävätkö heidän toimensa realistisuuden päivänvaloa?

Kilpailemisen niin kutsuttu realismi

Aloitetaanpa vaikka kilpailemisesta, joka on varsin yleistä virtuaalimaailmassa. Kuinka moni virtuaalihevostelija on valmis ja kykenevä kilpailemaan kouluratsastuksen Grand Prix-luokassa, hallitsee piaffit ja passaget mennen tullen eivätkä sarjavaihdot tuota ongelmia, puhumattakaan nyt siitä, että kuinka moni osaa kouluttaa varsasta koulukisojen supertähden? Ei taida löytyä ainoatakaan, mutta silti virtuaalisissa kilpailuissa on GP-luokkiinkin tungosta, puhumattakaan helpommista luokista. Entä kuinka monella virtuaaliraveja koluavalla on oikeasti ravikortti ajettuna, kuinka moni osaa voltata, kuinka moni tietää säännöt vaikkapa ajopiiskan käytöstä? Jotkut varmasti nostavat nyt kätensä ylös, mutta aika harva kuitenkin siihen nähden kuinka paljon virtuaali-raveihin on osallistujia. Entä kuka kuvittelee selviävänsä kenttäkisoista hengissä, jos aikoo osallistua niihin kymmenelläkin eri hevosella? Olisiko se ajallisesti edes mahdollista, vaikka kyse olisikin kolmen päivän kenttäkilpailusta?

Aivan, aivan, tämä on virtuaalimaailmaa, täällä on kaikki mahdollista, se tiedetään. Miksi sitten reaalimaailman alkeiskurssia suorittava GP-kouluratsastaja hyväksytään mukisematta, mutta super-shettistä ei? Missä menee realismin raja? Mitä saa tehdä ja mitä ei?

Pääsääntöisesti tilanne taitaa olla se, että hevosten on oltava realistisia, ihmisten ei. Täällä jokainen saa olla huipputasolla kilpaileva ratsastaja tai ravurit huippukuntoon valmentava voittoisa ohjastaja. Tämä kuulostaa jo hyvältä teorialta. Siitä huolimatta minulle tultiin valittamaan siitä, että minulla on liian iso talli ja liian paljon hevosia, kun omistin Ionicin ynnä nelisensataa virtuaalihevosta. Kukaan realistinen ihminen ei kuulemma voi hoitaa neljää sataa hevosta, ei sitten millään. Ei reaalimaailmassa varmaankaan, siinä kyllä valittaja oli oikeassa, mutta tämähän on virtuaalimaailmaa, jossa meille ihmisille kaikki on mahdollista.

Epärealistiset hevoset

Vaan ovatko ne hevosetkaan niin realistisia kuin pintapuolisesti näyttävät? Eivät todellakaan, uskallan väittää. Virtuaalihevoset kilpailevat tauotta läpi koko elämänsä, ne ovat jatkuvasti huippukunnossa, mitään talvitaukoja ei ole, kun kisojakin järjestetään jatkuvalla syötöllä. Ne eivät koskaan loukkaannu, eivät koskaan stressaa paljosta matkustamisesta, ne eivät saa tartuntatauteja, tammat eivät luo varsojaan, oriit tiinehdyttävät jokaisen astumansa tamman heti kerrasta, varsat syntyvät aina elävinä ja tamma on heti vieroituksen jälkeen taas valmis kilpailemisen oravanpyörään, sikäli kuin omistaja nyt on edes vaivautunut tiineyden ja imetyksen ajaksi tammaansa kisakentiltä pois vetämään. Ravimaailma tuskin on sen parempi, vaikka VRER onkin antanut selkeät suositukset ravurien saamista ajoista, joten ainakin VRER:n alaisissa raveissa säästytään hurjilta rimanalituksilta ravurien ajoissa. Mutta entäs muuten? Lämminveriset aloittavat juoksemisen kaksivuotiaina, jatkavat sitä tauotta sinne neljääntoista vuoteen asti ja jatkaisivat pidemmällekin ellei se olisi kiellettyä. Ei taukoja, kukaan ei mene rikki, kaikilla kestää jalat, kaikilla kestää kantti.

Virtuaalimaailmassa todellakin kaikki on mahdollista, myös se ravuri-arabi, vaikka moni nyt varmasti älähtääkin asiasta. Miksei arabi voisi pärjätä ravurina siinä missä lämminverisetkin, virtuaaliset ravit kun ratkaistaan arpomalla, jolloin hevosen rodulla tai suvulla ei ole pienintäkään merkitystä? Kun tarkkaan asiaa miettii, niin ei ravi-arabi ole yhtään sen kummallisempi tai epärealistisempi otus kuin täysin jalkavaivaton, jatkuvasti kisakunnossa oleva lämminverinenkään. Kilpaillaanhan arabeilla vaativan tason kouluratsastuksessakin, pahimmillaan jopa GP-tasolla asti (näyttäkää minulle yksikin GP-koulua kisaava reaali-arabi), samoin arabit kilpailevat reiningissä tasaveroisina quarterien kanssa, kiitos kaiken mahdollistavan arvonnan. Eikä kukaan sano tästä mitään, mutta auta armias sitä meteliä, jos arabilla yrittää mukaan raveihin. Arabi on tässä vain esimerkkinä, samanlaisia epäloogisuuksia löytyy kaikkien muidenkin rotujen kohdalta. Minkäänlaista logiikkaa ei tunnu olevan siinä, mikä on liian epärealistista ja mikä taas sallitun rajoissa virtuaalimaailmassa.

Toivottavasti tämä artikkeli ei nyt suuremmin rohkaise ketään lähtemään arabillaan raveihin tai osallistumasta shetlanninponillaan suuriin esteluokkiin. Haluan vain herättää ihmiset miettimään omaa käytöstään ja pohtimaan sitä, miksi jotkut asiat ovat pyhäinhäväistyksiä ja jotkut toiset taas sallittuja käytäntöjä.

© Virginia R. virginia.shore(a)gmail.com
Tiedosto luotu 2009-01-26
Sivu kuuluu Virginian virtuaalinen kotisivu-sivustoon