Nykyisin kilpaileminen on suosittua, suositumpaa kuin ehkä koskaan ennen virtuaalimaailman historiassa. YLA taisi alun perin olla se alku ja juuri, jonka takia hevosten kilpailuttamista muuten kuin vain NJ-näyttelyissä alettiin arvostaa enemmän. Myös ERJ:n ja KRJ:n nousu suosituiksi jaoksiksi sekä ranking-listojen ja muiden laatuarvosteluiden luominen ovat lisänneet kilpailemisen suosiota. Onhan se tietysti hienoa kun oma nimi keikkuu erilaisten ranking-listojen kärkipäässä tai hevosen sivuille voi merkitä sen saaneen tietyn määrän pisteitä jaosten alaisista kilpailuista. Mutta onko kilpailuista mitään hyötyä, kun tarkkaan ajatellaan?
Suurin osa ellei peräti kaikki virtuaalikilpailut järjestetään arvontakilpailuina, ts. jokaisella osallistujalla on yhtä suuri mahdollisuus voittaa luokka kuin hävitäkin se. Se on tasapuolista ja reilua kyllä, mutta tulokset ovat varsin satunnaisia. Hyvä hevonen voi hävitä huonolla onnella kymmenen kertaa peräkkäin ja hyväonninen pikkuponi voi voittaa useita 150 sentin esteluokkia, jos omistaja on saanut päähänsä ilmoittaa shetlanninponinsa isoihin esteluokkiin. Ja koska kyse on pohjimmiltaan vain puhtaasta todennäköisyyslaskennasta, saadakseen sata sijoitusta hevosen tulee tilastollisesti osallistua tarpeeksi suureen määrään kisoja. Joku voisi jopa keksiä itselleen virtuaalisen matontamppaustelineen ja kilpailla sillä niin esteitä kuin koulua menestyen ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muu hevosilla kilpaileva. Ei taida hevonen olla kovin kummoinen esteratsu, jos jopa matontamppausteline päihittää sen kisoissa, vai mitä? Mutta arvonta tekee senkin mahdolliseksi.
Kilpailutuloksilla ei siis ole yhtään mitään tekemistä hevosen hyvyyden kanssa. Tämän ei pitäisi olla mikään uusi asia kellekään, joka on vähääkään tuttu virtuaalisten kisojen kanssa. Miksi sitten monet ihmiset haluavat nähdä hevosillaan pitkiä kisakalentereita, vaativat siitokseen käytettäviltä hevosilta sijoituksia ja taistelevat kynnet verillä KRJ- tai ERJ-kisojen viimeisistä vapaista paikoista? Miksi kisaamatonta hevosta pidetään surkeana luuskana ja miksi kasvattajat kieltäytyvät myymästä kasvattejaan ostajille, jotka eivät lupaa kiikuttaa hevosta jokaisiin mahdollisiin kisoihin ja kissanristiäisiin?
Reaalimaailmassa kilpailutulokset ja menestys kisoissa on tärkeä kriteeri vaikkapa jalostuksessa, mutta reaalimaailmassa ei tuloksia arvotakaan vaan hyvät menestyvät ja huonot eivät. Me kuitenkin elämme virtuaalimaailmassa eikä meidän pitäisi joka asiassa roikkua kynsin hampain kiinni reaalimaailman käytännöissä. Täällä arpaonni ratkaisee kisatulokset, joten meidän ei tulisi takertua liiaksi niihin.
Tässä vaiheessa joku tietysti älähtää, että onhan olemassa suhteutettujakin arvontoja ja tarinakilpailuja ja ties mitä muuta. Todellisuudessa kannattaa olla ihan hiljaa, niiden merkitys on olematon, koska niitä järjestetään äärimmäisen vähän verrattuna arvontakilpailuihin. Lisäksi suhteutetussa arvonnassa otetaan huomioon aikaisemmista kilpailuista saadut tulokset, jotka ovat arvottuja. Näin ollen siis suhteutetussa arvonnassakin voi matontamppausteline voittaa ratsuksi jalostetun puoliverisen.
Joku toinen sanoo tässä välissä, että onhan kisakalenterin pituus ainakin suoraan verrannollinen siihen, kuinka ahkera hevosen omistaja on. Ei se silti niin yksiviivaista ole, ahkeruuttakin on monenlaista eikä sitä voida mitata yksinomaan kisakalenterin pituudella.
Mietitäänpä vaikka omistajaa jolla on kaksi hevosta ja kumpaisellakin sata kisaa kalenterissa. Koska omistaja on tietysti ilmoittanut molemmat hevoset aina samoihin kisoihin, on hän kirjoittanut sata ilmoittautumispostia yön pimeinä tunteina. Sadan kisan kalenteri herättää jo väistämättä kunnioitusta ja omistajaa pidetään hyvänä ja ahkerana. Mietitään sitten suuren tallin omistajaa, jolla on 200 hevosta. Jokaisella hevosella on kalenterissaan 5 kisaa, yhteensä lähtöjä kilpailuissa on ollut siis 1000. Oletetaan, että omistaja on saanut 10 hevosta mukaan aina yksiin kisoihin, hänkin on siis lähettänyt sata ilmoittautumispostia. Puhumattakaan nyt siitä, että kahden hevosen omistajan täytyy päivittää vain 200 lähtöä kalentereihin, kun suuren tallin omistaja joutuu päivittämään kaikki tuhat lähtöä. Suurtallin omistaja on todellisuudessa vähintään yhtä ahkera omistaja kuin kahden hevosenkin omistaja, mutta kun hevosraukoilla on vain viisi kisaa kalenterissa, niin suurtallin omistajaa pidetään huonona ja laiskana. Tämä on kuitenkin varsin kaukana totuudesta.
On tietysti totta, että kahden hevosen omistaja pystyy panostamaan kumpaankin hevoseen enemmän kuin kahdensadan hevosen omistaja ja kisakalenteri kyllä suoraan mittaa sitä, miten paljon omistaja pystyy, ehtii ja viitsii keskittyä yksittäiseen hevoseen. Ei kai sen pitäisi olla mikään yllätys, jos verrataan virtuaalimaailmaa reaalimaailmaan. Isojen ja pienten tallien erot ovat siellä aivan samat kuin virtuaalimaailmassakin: kahden hevosen omistaja pystyy panostamaan hevostensa hoitoon huomattavasti enemmän, hän voi mitata hevostensa rehut kauranjyvän tarkkuudella ja hän muistaa hevostensa jokaisen poikkeavaan suuntaan kasvavan karvan ja vääränvärisen lantapalleron, joita hevoset ovat vuosien varrella päkistäneet. Suurilla talleilla meno on suurpiirteisempää, työntekijöitä on enemmän, hoidettavat hevoset vaihtuvat ja vaikka kaikki poikkeava kirjataan muistiin, ei siihen kukaan kiinnitä sen suurempaa huomiota, ellei tosiaan ilmene jotain vakavampaa. Silti hevoset elävät ja menestyvät suurillakin talleilla vaikkeivät saa ihan niin yksilöllistä hoitoa kuin kahden hevosen pikkutallissa.
Kisat ovat satunnaisuudestaan huolimatta kuitenkin melkein ainoa toimintamuoto mitä hevosenomistajille on virtuaalimaailmassa tarjolla kasvattamisen ohella. Ja koska kasvatustoiminta usein edellyttää sitä, että siitoshevosilla on kisattu, niin nämä kaksi tukevat toisiaan. Mitä muuta hevosenomistaja voi hevosensa kanssa tehdä kuin ilmoitella sitä kilpailuihin? Kisaaminen vaatii huomattavasti vähemmän mielikuvitusta kun päiväkirjan kirjoittaminen eikä päiväkirjan pitäminen ole pitkiin aikoihin ollut muodissa muutenkaan. Kisaaminen on vienyt sen paikan ja nykyisin hevosen omistajan aktiivisuus mitataankin miltei suoraan kisakalenterin pituudella.
En minä tällä artikkelilla sitä tarkoita, että arvonnalla järjestettävät kisat pitäisi kokonaan lopettaa, koska eihän muutakaan ole ja virtuaalimaailma kuihtuisi suurelta osin ilman kisoja. Yritän vain sanoa, että kisaaminen ei saisi olla elämää suurempi asia. Turhan monet ovat tehneet siitä tärkeimmän asian virtuaalihevosen elämässä ja foorumeissa valitellaan sitä kuinka ei jaksa virtuaalitallin kanssa ja hevosia on liian paljon kun kaikilla ei ehdi kisaamaan. Monet varmasti lopettavatkin virtuaalihevostelun nimenomaan sen vuoksi, että kisoihin ilmoittautuminen, kisakalenterien päivitys ja tulosten etsintä vievät niin tuhottoman paljon aikaa, väitän näin kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ilmeisesti heille ei kisaamisen vähentäminen ole ollut vaihtoehto enkä ihmettele, sen verran nenää pitkin katsellaan omistajia, joiden hevosten kalenterit eivät pullistele kymmenistä kisoista. Kisaamaton hevonen ei välttämättä ole huono tai kisattu hevonen hyvä.